Niin se vaan menee. Pitkän kuuman kesän jälkeen saapuu syksy...

Sitä mukaa kun päivät pimenevät, ajatukset syvenevät. Kuulun niihin, jotka toivovat Kelalla olevan oma hakemuksensa myös talviunille. Koska sitä ei vielä ole keksitty, olen nyt suunnannut ajatukseni uusiin puuhiin.

Osa meistä kuuluu niihin onnekkaisiin, jotka saavat asua maalla, luonnon keskellä. Vielä suuremmalla osalla on ainakin jokin maalaispaikka olemassa: kesämökki, mummula, sukutila tai ystävät. Tässä blogissa muistutankin teitä meidän kaikkien oikeuksiin nauttia luonnosta ilman varsinaista retkeilyä.

Köydet irti ja kokka kohti ulappaa! Kun sulkee silmät niin tuntee, kuinka auringon säteet yltävät vielä lämmittämään, mutta pisamia ei enää poksahtele. Puiden lehdet ovat värjäytyneet eri keltaisen sävyihin ja osa loistaa kuin mun hiukset. Syksy on saapunut. Eletään niitä paria viikkoa jolloin valoa vielä riittää ja kykenet samaistumaan niihin ihmisiin, jotka odottavat syksyä. Niihin, jotka odottavat vuoden tätä luonnon loistoa ennen kuin pimeys imaisee kaiken valon.

Monelle eräilijälle karhun näkeminen luonossa on tietynlainen kruunu tai valtikka omista eräsaavutuksista. Ennen pelkäsin, että karhu tulisi vastaan ja höpötin kaikki vaellukset ummet ja lammet vain pitääkseni ääntä. Nykyään uskallan olla hiljaa, saatan jopa kätkeä erävyössäni olevat puukon ja kuksan rinkkaan, jotteivät ne hakkaisi yhteen. Nykyään tähyilen yli soiden ja aukeiden, jotta josko joku ruskea möhkäle ilmestyisi jostain. Muutos johtunee paljon nykyisestä suhteestani luontoon ja nykyisestä eräkumppaanistani, jonka seurassa en osaa pelätä mitään. Enkä nyt puhu vain Mäyrästä.