Niin se vaan menee. Pitkän kuuman kesän jälkeen saapuu syksy...

Sitä mukaa kun päivät pimenevät, ajatukset syvenevät. Kuulun niihin, jotka toivovat Kelalla olevan oma hakemuksensa myös talviunille. Koska sitä ei vielä ole keksitty, olen nyt suunnannut ajatukseni uusiin puuhiin.

Osa meistä kuuluu niihin onnekkaisiin, jotka saavat asua maalla, luonnon keskellä. Vielä suuremmalla osalla on ainakin jokin maalaispaikka olemassa: kesämökki, mummula, sukutila tai ystävät. Tässä blogissa muistutankin teitä meidän kaikkien oikeuksiin nauttia luonnosta ilman varsinaista retkeilyä.

...ja värikkään syksyn jälkeen talvi.

Oikealla -> Ja talven mukana polttopuun tarve. Eli eikun traktorin kyytiin ja rankametsään!

Ensimmäisenä pimäenkarkoituspuuhanani oli suunnitelma kauriiden ruokintapaikasta. Sitten pehkupaikka pupuille ja tietenkin lintulauta, pari lyhdettä ja talipalloa. Taannoin näin jumalattoman ison ukko-fasaanin pihassa. Mitä niiden ruokintapaikalle vois laittaa? Ja kun järvi jäätyy luotettavasti, niin verkot veteen ja keväällä pilkille. Heti lumien sulattettua pari lehtikuusta tien viereen kasvamaan ja se yksi pieni pelto koivutaimikolle. Jospa sinne kasvaisi kantarelleja. Muistivihkosta löytyy myös suunnitelma omasta kasvimaasta... Hups, nyt ehkä menin asioiden edelle. Pointtini on kuitenkin se, että luonnossa on tuhottomasti tekemistä, touhuamista ja nauttimista ihan omassa pihassa. Tai siellä mummolassa. Tai ihan lähimetsissä, jokamiehenoikeuksilla. Kaikki luontoon sieltä!

No nyt voin kai paljastaa, ellei se jo rivien välistä paistanut, olen vihdoin päässyt muuttamaan maalle. Kymmenen vuotta kaupungissa riitti. Siitä siis innostukseni. Muutosta ei ole kauaa, mutta olen jo nyt ehtinyt nauttimaan omasta metsästä, rannasta, pelloista ja ensilumen kosketuksesta aivan suunnattomasti. Kaikki pihahommat palkitsevat. Paitsi, että hommat tulee tehtyä, kunto nousee kohisten, myös mieli on pimeydestä huolimatta aurinkoinen. Ja aina löytää jotain uutta ihmeteltävää. Rankahommissa pääsee tutustumaan puustoon, sen vuosisykliin ja ikään, sekä muutenkin metsänhoidollisiin asioihin. Kalliolle on jo suunniteltu laavu, jossa voi myös yöpyä kesällä ja syksyllä katsellen järvelle. Mikään viherpeukalo en ole, joten kannan kukkapenkit täyteen mielestäni kauniita kiviä. Niitä kaivaessa odotan löytäväni horteisen siilin talviunilta. Toivon, että niitä asuu täällä. Ja kiviä siirrellessä löysin hienoja koppakuoriaisia. Vanhaan taloon kuuluu myös jokunen hiiri rapisuttamaan rakenteita. Niiden olemassa olosta taas voidaan olla montaa mieltä... Tikka tekee pesävarastoja sähköpylväisiin kovinkin ahkerasti ja närhellä on vaikeuksia päästä pikkulinnuille tarkoitettuun talipalloon. Olen jo perustanut lintujen ja eläinten bongauskirjan. Joskin saalis on vielä laihahko. Täytyykin lisätä pähkinöitä lintulaudalle. Kerran postia hakiessani ojasta löytyi ihan pikkuinen kissanpoika. Jutustelimme pitkään, mutta se oli varmaan villikissa, koska oli niin ujo. Olisin ottanut siitä tallikissan.

Pihalinnuille evästä ja minulle aamun lehden sijasta erilaista aamupalaviihdykettä.

Koulussa riittää vielä kiirettä, mutta olen auttamattomasti jouluihminen. Itse tehdyt kortit on lähetetty, torttutaikina ostettu, tonttumaa ikkunoiden väliin aseteltu, kynttilöitä ripoteltu niin sisälle kuin ulos ja keittiöstä on tullut tonttutehdas, jossa askartelee ei-niin-kätevä, mutta sitäkin innokkaampi Essi, kimalteet poskillaan. Huomenna vuoden viimeiset tentit ja sitten pääsen laatikkojen tekoon. Ja miettikää: kuusi omasta metsästä!

Kaunis näkymä jäätyvästä lahukasta.

Pihasaunan lämmöt ovat eri sarjaa kuin sähkökiukaan kuivat hönkäykset. Saunasta tepastellessani lumi narisee jaloissa. Katson taivaalle. Pimeyttä vasten piirtuu kutistuva kuu ja kirkkaat tähdet. Lapsena minulla ja pikkuveljelläni oli tapana ennen nukkumaan menoa avata ikkuna ja katsella tähtiä pakkasesta huolimatta. Silloin päätin oman tähtikuvioni, joka on seurannut taivaltani maalta kaupunkiin, metsiin, vesille, merille ja ympäri Eurooppaa. Kiinasta katsoen se kelotti hassusti vinottain, Saksassa se antoi lohtua koti-ikävään. Enhän voisi olla kovinkaan kaukana kotoa jos kerran näen sen. Nyt hymyilen kun katson sitä oman punaisen tuvan rappusilta. Suljen silmäni ja ihan kuin kuulisin sen jo...

...Lähenevä tontun kulkunen kilisee suoraan joulunpunaiseen mieleeni.

Luontoseikkailijat Essi ja Mäyrä (huomatkaa oma joulukalenteri) piiloutuvat nyt joulun rauhaan. Kuullaan taas ensi vuonna uusin kujein!

Kaunista joulua ja antoisaa vuotta 2012 luonnon miljoonissa kasvoissa!

Essi {jcomments on}