Luonnossa on miljoonia ääniä, joista huomaame vain muutamia. Kun tukkii suunsa, kuulee enemmän ja kun sulkee silmänsä kuulee vielä enemmän.

Kun jäät paukahtelevat keväällä, siirryt mielessäsi lähemmäksi kesää. Kun lumet sulavat, purot solisevat ja rännit lorisevat, koet joko hirvittävän pissihädän tai alat etsiä sortseja ullakolta. Nuotiokahvi turskahtaa pannun piipusta kiehuessaan. Se saa veden nousemaan kielellesi. Siima puolestaan päästää piukahtava äänen katketessaan suuren kalan käsittelyssä. Sitä ääntä seuraa useinmiten perisuomalainen perkele.

Entäs myrsky sitten? Ukkosen jyrähtely, jonka voit tuntea ytimissäsi. Pauhaava tuuli ja sen nostattamat aallot, jotka rantaan tyrskähtäessään sinkoilevat tuhansina pisaroina. Katkeavat oksat ja lentävät lehdet. Ja myrskyn jälkeen palaavat lintujen äänet ja kärpästen surinaa. Kukkuvan käen huuto tyynellä järvellä.

Muistatkos lapsuuden sadepäivät, kun nautit dekkarista sateen ropistessa mökin peltikattoon? Lapsena piti myös hyppiä rapakoihin, ja hajoittaa syksyllä niiden ensimmäiset jääpeitteet. Ja vetää yhdellä sormella alas kaikki räystääseen riviin muodostuneet jääpuikot, ääni oli kuin sylofonissa.

Kun puut poksahtelevat sytytettäessä, tiedät niiden syttyneen. Haavan lehdet pitävät omanlaistaan ääntä tuulessa haplattaessaan. Kaadettava puu rojahtaa räsähtäen kun oksat katkeilevat, taipuvat ja piiskaavat ilmaa. Tarpeeksi kuivat koivuhalot soivat kun lyöt niitä yhteen. Pakkanen nirskuu töppösten alla ja tikka jaksaa nokkia jäisiä käpyjä kolmenkymmenen asteenkin pakkasella. Ja todella, revontulet pitävät parhaimmillaan ääntä.

Luonnon ääniä on miljoonia

Entäs ihmislapsen hento ääni joka anoo: "Isi, mennään metsään? Joko mennään metsään?" Tai aikuisemman lapsen ääni, joka toteaa, että parasta mitä hänelle on tapahtunut, on se, että on saanut kasvaa maalla, luonnon keskellä. Jos minä olisin äiti, tietäisin tuolloin onnistuneeni antamaan jotain, jota ei rahalla saa, eikä sanat riitä kuvaamaan tuota tunnetta. Ehkä parhaiten tuota tunnetta kuvaavat luonnon äänet.

Näin viimeisen blogini tiimoilta haluan kiittää kaikkia lukijoitani ja kannustaa kaikkia menemään luontoon. Maasta me olemme tulleet ja edelleen joskus maadumme. Eikö olisi hienoa oppia tuntemaan edes osa luontoa ennen tuota jälkimmäistä vaihetta?

Kiitos, Essi {jcomments on}