Kisaviikonloppua edeltävä aika kului seuraillen tulvaennusteita, näiden mukaan tulossa olisi ollut viimevuosia maltillisempi vedenkorkeus. Kuitenkin edellisenä iltana kisan järjestäjä Antti linkitti kuvan koskesta josta näkyi selkeästi, että odotettavissa olisi korkein vesi koskaan. Perhosia vatsassa suuntasin lauantaiaamuna myllykoskelle. Vastassa oli melontasirkus ja parikymmentä tuttua naamaa seisoskelemassa kosken rannalla. Myllykoskelle oman tyypillisen tunnelmansa loi se perinteinen räntäsade ja runsaat 2 lämpöastetta.

Eskimokäännöksen tekniikan kehittivät eskimot, joille tämän taidon hallinnassa oli kysymys elämästä ja kuolemasta. Vesi Grönlannissa on ympäri vuoden niin kylmää, että ainoa vaihtoehto selvitä kaatumistilanteesta hengissä on tehdä eskimokäännös. Olen kuullut sanottavan, että eskimot eivät osanneet edes uida, koska tämä taito oli täysin tarpeeton.

Suomalaiselle melojalle eskimokäännös ei ole samanlainen elintärkeä taito kuten eskimoille aikoinaan. Turvallisuuden kannalta on olennaista valita oikeanlaiset varusteet ja välttää turhia riskejä. Hyvällä kuivapuvulla varustautunut meloja ei ole kylmässäkään vedessä välittömässä hengenvaarassa. Eskimokäännöksen hallitsevalla melojallakin täytyy olla varasuunnitelma sitä varten, jos jostain syystä eskimokäännös ei onnistukaan.

Valitsimme Paulan kanssa lokakuisen melontaretkemme kohteeksi Saimaan ydinalueen Anttolasta etelään. Meloimme Väätämönsalmen kautta kapeita väyliä pitkin reittiä Liittokivenselälle, sitten itään Ruuhonsaarille, siitä pohjoiseen Pistohiekalle ja edelleen lähtöpaikkaan Anttolaan. Tähän 120 kilometrin lenkkiin varasimme viisi päivää ja yhden varapäivän. Menopeliksi valitsimme Prijonin Poseidonin, kaksikon, joka soveltuu hyvin pitkille retkille.