Takavuosina, kun olin ajatuksiltanikin pieni, eli siis ennen vanhaan lähdin usein reissuilleni kilometrit mielessä. Muita päällimmäisiä ajatuksia oli keskituntinopeus, pisimmät päivät, kovimmat myrskyt tuulennopeuksineen ja pakkasineen, Yön alimmat lämpötilat ja monet muut. Toisaalta nuo mitattavat asiat olivat periytyneet minulle ihan oman mielenkiinnon vuoksi, mutta nykyään niillä ei ole enää niin suurta merkitystä. Tilalle on tullut muuta mietittävää.

Reissukaverini Pete Vuorenmaa sen aloitti. Ensiksi hän kiinnostui kasveista ja linnuista ja niiden loputtua kesken hän siirtyi heinien pariin, mikä ei ole mikään vähäinen urakka, sillä pelkästään suomessa kasvaa vajaat 100 lajia heiniä. Sitä ei heinikkoon katsomalla heti uskoisi.

Oma kiinnostukseni luonnossa kohdattuja selittämättömiä asioita kohtaan alkoi Mallan luonnonpuistossa. Siellä polun varressa olevia kuoppia katsellessa päädyin jokaisen kohdalla siihen, että kyseessä oli jotain ”sodan aikaisia juttuja”. Asia jäi kuitenkin silloin parikymmentä vuotta sitten vaivaamaan, että olisivatko ne kuopat voineet olla jotain muutakin? Vuosien varrella matkoille on osunut kivikasoja ja erilaisia kuoppia ja vaikkapa ikivanhoja talonpohjia. joista jokainen on kiinnostanut siinä määrin, että ne jäävät mieleen. Useimmiten huomion herättänyt arvoitus on myös selvinnyt ajan mittaan. Tavalla tai toisella.

Muutama viikko sitten Tunturikerho kolbma järjesti Lapinretkeily luentopäivän Tampereella. Luennoitsijoina olivat Joel Ahola, Yrjö Teeriaho, Jouni Laaksonen ja Matti Rekola. Luentoja kuunnellessani arvostukseni näitä kavereita kohtaan kohosi minuutti minuutilta. Kuinka tarkkaan he olivatkaan perehtyneet eri alueiden kulttuurimaisemiin ja erilaisiin luonnonoloihin retkeilyn ohessa. Monista heidän tutkimistaan kohteista oli myös julkaistu kirja, joista muutkin saattavat ammentaa tietoa kulloinkin vaeltamaltaan reitiltä tai polulta. Päivän mielenkiintoisimman vinkin antoi Jouni Laaksonen, missä hän esitteli Museoviraston kohdesivustoa, mistä jokainen voi käydä etukäteen tai jälkikäteen katselemassa valitsemansa alueen mielenkiintoisia rekisteröityjä muinaisjäännöksiä. Vieraillessani itse sivustoilla huomasin kulkeneeni kymmeniä kertoja monenkin muinaisjäännöksen ohi tai jopa yli, huomaamatta mitään. Lähimmät kivikautiset asujaimistot löytyvät vain muutaman sadan metrin päässä kodistani.

Samaiset ajatukset mielessäni vaelsin viikonloppuna Ähtärissä Arpaisten reitillä. Matkan varrelle jäi hylättyjä, harmaantuvia taloja, eikä kukaan porukastamme tiennyt mitä täällä oli tapahtunut. Kuvittelimme talojen ympärille, mitä mielikuvituksellisimpia tarinoita, mutta silti totuus jäi puuttumaan.

Tunnen jokaisen vierailuni kohteena olleen Grönlantilaisen kylän historian paljon paremmin, kuin oman kotikaupunkini historian. Mikä häpeä!

Matkalla NGRIP-porauspaikan sisään.

Qaanaaqin hautausmaa.

Linkki Museoviraston sivuille  kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/portti/default.aspx

Pete {jcomments on}