|
 Riihimäen Erämessut 2010.
Kansainväliset Erämessut järjestetään ensi kesänä 20. kerran. Suomen laajin ja arvostetuin eräalan messutapahtuma on kerännyt Riihimäen Urheilupuistoon neljänkymmenen vuoden aikana jo reilusti yli miljoona kävijää.
Messujen teemoina ovat tuttuun tapaan metsästys, kalastus, retkeily ja luonto. Kymmenet tuhannet aktiiviset harrastajat kokoontuvat tutustumaan alan uutuuksiin, nauttimaan mielenkiintoisesta ohjelmasta sekä tekemään ostoksia. Koko perheen tapahtumassa on paljon hauskaa tekemistä myös lapsille ja nuorille.
Vehreä Urheilupuisto tarjoaa yrityksille monenlaisia vaihtoehtoja tuotteiden ja palveluiden esittelylle: ulkotilaa on käytettävissä 11 hehtaaria ja sisätilaa 6 000 m2. Orastava taantuma ei ole näkynyt kiinnostuksessa messuja kohtaan, vaan päinvastoin useat näytteilleasettajat aikovat panostaa juhlatapahtumaan vahvasti.
"Messuvalmistelut ovat käynnistyneet vauhdilla. Ensi kesänä Riihimäellä onkin luvassa todella hulppeat juhlamessut", messupäällikkö Ninni Pulli iloitsee.
Erähistoriikkiin etsitään kuvia
Riihimäen Messut Oy kokoaa Kansainvälisten Erämessujen kuvahistoriikkia 40 vuoden ajalta. Kuvakirja kootaan nettiin kaikkien katsottavaksi. Lisäksi se esitetään mm. vuoden 2012 Erämessuilla Ohjelma-areenan isolla videonäytöllä.
"Etsimme kuvia messuyleisön kokemuksista, hassuista sattumuksista, näytteilleasettajien osastorakentamisesta, unohtumattomista messuosastoista ja tähtiesiintyjistä", Riihimäen Messujen toimitusjohtaja Pirjo Vilpponen kertoo.
Julkaistaviksi valittujen kuvien lähettäjät palkitaan Erämessujen pääsylipuilla. Kuvat pyydetään toimittamaan osoitteeseen info(a)riihimaenmessut.fi. Kuvan mukaan tulisi liittää lyhyt kuvaus tilanteesta, kuvausvuosi sekä lähettäjän yhteystiedot.
UlkoilunMaailma.fi / Lähde: Riihimäen Messut Oy {jcomments on}
|