|

Uuteen keräysennätykseen yltänyt ryhmä hyväntekijöitä tutustui marraskuussa paikan päällä avustuskohteisiinsa sekä kiipesi yli kuudentuhannen metrin korkeuteen. Neljättä kertaa järjestetty Kapua -hanke on onnistunut kasvattamaan jatkuvasti keräyspottiaan ja tulee saamaan jatkoa myös tulevina vuosina.
Kapua kerää varoja kehitysmaiden auttamiseksi kiipeämällä vuorelle. Tammikuussa 2011 Kapua käynnistyi neljättä kertaa, kun viisitoistahenkinen Kapua 2011 -ryhmä aloitti ponnistuksensa Nepalin luonnon ja ihmisten puolesta. Kapuajat keräsivät menneen vuoden ajan varoja WWF:n ja Väestöliiton yhteishankkeeseen, jossa yhdistyvät kestävä luonnonvarojen käyttö sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistäminen.
Marraskuussa 2011 Kapua-ryhmä matkusti Nepaliin ja tutustui tukemiinsa avustuskohteisiin Terain alueella, jonne kerätyt varat kanavoidaan. Tämän jälkeen ryhmä alkoi tavoitella Island Peakin huippua (6189 metriä), joka korvasi sääolosuhteiden vuoksi alkuperäisessä suunnitelmassa häämöttäneen Mera Peakin. Ryhmästä seitsemän saavutti vuoren korkeimman huipun ja kaikki kiipesivät korkeuksiin, joista voivat olla ylpeitä.
Kapua 2011 -keräys ylsi uuteen ennätykseen, 92 501 euroon. Tavoitteeksi keräykselle oli asetettu 100 000 euroa. Kapuajien varainkeruuideat olivat todella kekseliäitä: on leivottu limppuja, virkattu perhosia, kiipeilty, myyty kirpputorilla, jumpattu sekä järjestetty lounaita ja elokuvailtoja. Myös yrityksiltä saatu tuki on ollut tärkeää ennätyksellisen keräystuloksen saavuttamiseksi.
Keräysvarat ohjataan WWF:n ja Väestöliiton yhteiseen hankkeeseen Nepalin maaseudulla. Terain alueen suuri väestönkasvu ja köyhyys ovat lisänneet riippuvaisuutta hauraista ja hupenevista luonnonvaroista. Mahdollisuus päättää ja ajoittaa lasten syntymä on ennen kaikkea ihmisoikeuskysymys. Perhesuunnittelu myös vähentää köyhyyttä sekä parantaa naisten asemaa ja ympäristön tilaa. Nepalin tulevaisuuteen voidaan vaikuttaa konkreettisesti muun muassa maaseudulla kiertäviä klinikoita tukemalla, kastelualtaita rakentamalla, mikroluotoilla sekä asenteisiin vaikuttavilla kampanjoilla.
Ensimmäinen Kapua-hanke toteutettiin vuonna 2006 Keniassa ja Tansaniassa, jolloin ryhmä suomalaisia kiipesi Kilimanjarolle ja keräsi Ylen Hyvä Säätiölle yli 20 000 euroa. Toinen Kapua-ryhmä kiipesi vuonna 2008 Island Peakin huipulle Nepalissa ja keräsi lähes 70 000 euroa Nepalin lasten koulunkäynnin tukemiseksi yhteistyössä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa. Kolmas Kapua keräsi puolestaan yli 80 000 euroa Väestöliiton Malawin hankkeelle.
www.kapua.fi
UlkoilunMaailma.fi / Lähde: WWF {jcomments on}
|