|

Matka 2012-messuilla suurelle yleisölle julkaistava 3D-animaatio valaisee Koli Culturan korkealaatuista arkkitehtuuria ja designia sekä maisemallista sijoittumista. Kaiken perustana on kestävä luontomatkailu, jonka puolesta myös lumilautailija Petja Piiroinen puhuu Matka 2012 –messuilla.
Koli Cultura on Matka 2012 –messuilla esillä VisitKarelian osastolla 6K81. Koli Cultura järjestää osastolla kaksi 3D-animaation esittelyä ja keskustelutilaisuutta, joissa on mukana lumilautailija Petja Piiroinen. Piiroisen lumilautailijaveljekset, Petja ja Peetu, ovat Koli Culturan kumppaneita ja osakkaina Kumppanuuksien Talossa, jonka rakentamistyöt aloitetaan Kolin Purnuniemeen vuonna 2012. Nuoret haluavat olla mukana hidastamassa ilmaston lämpenemistä omien tekojensa ja esimerkkinsä voimalla.
”On ilo olla mukana Koli Culturassa. Kestäville arvoille pohjaava hanke sopii Kolille. Matkailun pitää tukea luonnon ja maisemien säilymistä. Kestävyys matkailussa on tulevaisuuden juttu. Koli Cultura tulee olemaan esimerkkinä muillekin matkailukeskuksille”, Petja Piiroinen kertoo.
Koli Cultura edustaa kestävän matkailun designia parhaimmillaan

Luontomatkailu- ja kulttuurikeskus Koli Cultura perustuu kestäville arvoille ja laadukkaalle suunnittelulle. Arvopohjana on luonnon vaaliminen, kulttuuriperinnön kunnioitus ja ihmisyyden arvostus. Rakennusmateriaalien valinnasta palveluiden tuottamiseen kaikki toteutetaan ekologisesti ja esteettisesti. Tulevan keskuksen sisältöjä suunnitellaan monialaisissa työryhmissä.
Sisustukseen yhdistetään korkealuokkainen taide ja kaupallistettava design. Suunnittelussa korostuvat maisema, ekologiset materiaalit (puu ja kivi) sekä esteettömyys ja hiljaisuus. Trafix Oy:n kanssa tehty liikennesuunnitelma vähentää liikennepainetta kansallispuiston suuntaan, vie autot pois maisemasta, tukee ekologisia liikkumisratkaisuja ja ottaa huomioon myös liikuntaesteiset henkilöt.
Yhteistyössä energiayhtiö St1:n kanssa kehitetään keskukseen ja Kolille sopivimmat hybridienergiaratkaisut, jotka yhdistyvät arkkitehtuuriin ja kunnioittavat Kolin ainutlaatuista maisemaa. Energiaa voidaan tuottaa esimerkiksi maasta, vedestä, ilmasta tai jätteistä.
Toiminta perustuu kansallisille ja kansainvälisille kumppanuuksille
Suunnitteluvaiheessa Koli Cultura-hanketta on leimannut avoimuus ja vuoropuhelu eri toimijoiden kanssa. Tukensa hankkeelle on antanut laaja joukko alueellisia, kansallisia ja kansainvälisiä toimijoita. Mukana kestävän luontomatkailukohteen ja kansainvälisesti muillakin alueilla hyödynnettävän luontomatkailumallin kehittämisessä ovat UNESCO Pohjois-Karjalan biosfäärialueen kautta sekä kansallispuistoja hoitava Metsähallitus. Tänä vuonna 20 vuotta täyttävä Pohjois-Karjalan biosfäärialue tuo kehittämistyöhön mukaan maailmanlaajuisen verkoston, johon kuuluu 580 aluetta ympäri maailmaa 114 maassa. Kuuluisia biosfäärialueita ovat mm. Yellowstonen ja Galapagos-saarten biosfäärialueet.
Metsähallitukselle Koli Cultura on tärkeä kohde, joka auttaa kansallispuistojen ydinajatuksen toteutumista. Koli Cultura ja Metsähallitus ovat tehneet yhteistyötä suunnittelun alkuvaiheista lähtien.
"Kansallispuistot ja Koli Culturan tapaiset kestävään luontomatkailuun perustuvat toimijat tarvitsevat toisiaan. Metsähallituksen luontopalvelut tuottaa maksuttomat palvelut, kuten reitit, tulipaikat ja laavut kansallispuistoihin, jotka ovat Suomen luonnon upeimpia helmiä. Kansallismaisema ja sinne tuotetut retkeilypalvelut luovat kannattavan ympäristön toimijoille, jotka Koli Culturan tavoin tuottavat matkailijoiden haluamia korkeatasoisia ja kestäviä palveluja", sanoo Metsähallituksen luontopalvelujohtaja Rauno Väisänen.
UlkoilunMaailma.fi / Lähde: Koli Cultura / Kuvat: JKMM Arkkitehdit {jcomments on}
|