|


|
|
Kirjoittanut UlkoilunMaailma.fi
|
|
18.02.2012 17:06 |
|
Team Hevoskuurin Kari Varis on voittanut ensimmäistä kertaa hiihdetyn Jämi42-hiihtomaratonin. Varis voitti tiukassa loppukiritaistelussa muutamalla sentillä norjalaisen Odd-Björn Hjelmesetin. Hjelmeset on viisinkertainen maailmanmestari kirkkaimpana kruununaan Sapporon MM-kisojen 50 km maailmanmestaruus vuodelta 2007, loput neljä maailmanmestaruutta ovat tulleet viesteistä.
Kilpailussa lähdettiin pitämään hyvää vauhtia alusta lähtien vuorovedolla. Ja kärkeen muodostui neljän miehen letka, jossa hiihtivät Kari Varis, Odd-Björn Hjelmeset, Tero Similä ja Teemu Lemmettylä. Kakkosletkaa veti Lasse Paakkonen. Kilpailun ratkaisu tapahtui noin 33 kilometrin kohdalla, kun Kari Varis lisäsi vauhtia tasaisella osuudella ja ainoastaan Hjelmeset pystyi seuraamaan. Similän, Lemmettylän ja juuri kärkiporukan tavoittaneen Paakkosen oli taivuttava.
|
|
Kirjoittanut Team UMNG
|
|
16.02.2012 13:43 |
|

Patagonia Expedition Race alkoi nopealla pyöräilyllä. Ensimmäisenä vaihtoon tuli Adidas terrex alle kahdessa ja puolessa tunnissa. Tässä vaiheessa vielä joukkueilla oli muutamien minuuttien eroja. Team UlkoilunMaailma.fi tuli vaihtoon kymmenentenä ajassa 2:44. Tämän 75 kilometrin alkupyöräilyn jälkeen joukkueet siirtyivät melomaan. Väli CP1-CP2 oli hiukan isomman veden ylitys, kun taas välillä CP2-CP3 kajakkeja joutui kantamaan ja 10km matkaan meni 5 tuntia. Ulkoilun Maailma jäi täpärästi tässä kohtaa dark zoneen, eli järjestäjät eivät turvallisuussyistä päästäneet joukkuetta jatkamaan enää vesille ennen seuraavaa aamua. Näin Joukkue on saanut tässä levätä ruhtinaalliset 13 tuntia vain noin 14 tunnin kisaamisen jälkeen. Toisena kilpailupäivänä joukkue meloi CP3:lta CP4:lle isojen saarten suojassa ja edelleen yli Canal Whitesiden rastille CP5, minne melonta päättyikin. Kokonaismittaa osuudelle tuli aivan kunnioitettavat 85 kilometriä ja aikaa Ulkoilun Maailma käytti osuuteen noin 8,5 tuntia. CP5:lla joukkueet ovat päässeet täydentämään ruokavarastojaan ja huoltamaan itseään.
|
|
Kirjoittanut Team UMNG
|
|
14.02.2012 09:17 |
|

Viimeiset pari päivää on mennyt Pavelin ja Christin saapuessa Punta Arenakseen, Pavelin kadonneiden matkatavararoiden odottelua, ruokaostoksia ja taito- sekä varustetarkastuksia. Viimeisin viesti Punta Arenaksesta kuului, että joukkue on voimissaan ja hyvillä fiiliksillä lähdössä kohti starttipaikkaa. Kylmä tuuli ja tähdet taivaalla toivottavat joukkueille hyvää matkaa.
Kilpailun reitti on julkaistu. Kartta on ikävä kyllä hieman huonolaatuinen, mutta kertoo tarpeeksi. Reitillä on 19 rastia eli CP:tä Jokaisella CP:llä on cut off (aikaraja jolloin pitää rastilla pitää viimeistään olla jotta pääsee jatkamaan matkaa. Cut off- aikoja emme vielä tiedä. Kilpailu alkaa 75 km maastopyöräilyllä etelään (Start - CP1) ja on suurimmaksi osaksi teitä pitkin.
|
|
|
Kirjoittanut UlkoilunMaailma.fi
|
|
18.02.2012 10:55 |
|

Patagonian Expedition Racen neljännen vuorokauden ollessa käynnissä, pitää johtoasemaa edelleen Adidas Terrex-Prunesco. Kärkijoukkue on selvittänyt tiensä kisan toiselta pyöräilyosuudelta (140km) pitkälle trekkiosuudelle (142km) ja taittaa nyt matkaa huikeissa maisemissa kohti CP13:sta.
Seuraavina, muutaman tunnin päässä kärjestä, taivaltavat East Wind sekä Gear Junkie/YogaSlackers kohti CP11:sta. Myös muutama muu joukkue on siirtynyt jo tälle vaativalle trekkiosuudelle. Tämän lisäksi osa joukkueista matkaa vielä pyörillä läpi Karukinka National Parkin kohti Lago Deseadoa ja viimeisen trekkiosuuden alkua.
|
|
Kirjoittanut Team UMNG
|
|
16.02.2012 13:43 |
|

The race started with a fast bike section that was led by Adidas Terrex who completed the 75km under 2h30min. At this point the teams were just minutes from each other. Team Ulkoilun Maailma arrived about 15min later in 10th place. From CP1 to CP2 was a kayaking section over 27km of open water. From CP2 to CP3 was a 10km portaging section that took about 5h. Team UM was held up at CP3 by the dark zone rule because the winds were picking up and it was not safe to paddle anymore. They got a 13h rest. From CP1 to CP5 was 85km and it took the team about 8h30min. At CP5 they had food bags waiting before the 76km trek.
|
|
Kirjoittanut Team UMNG
|
|
14.02.2012 09:17 |
|

Christi and Pavel arrived safe and sound. Only thing that was missing were Pavel’s luggage. So the last few days included waiting for the luggage, buying food and getting tested for climbing and kayaking. The last message from Punta Arenas was that the team was in good mood and feeling strong. A clear and windy night set the teams off for the race.
The map has been revealed. There’s 19 check points (CP’s) and every one of them has a cut off time. We don’t know what the cut off times are. First leg is a 75km bike on roads towards south (Start - CP1).
|
|
|
|
|
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Seuraava > Loppuun >>
|
|
Sivu 1 / 9 |